tiistai 2. lokakuuta 2012

Antiikkia, antiikkia

Sunnuntaina olimme Naviglin alueella antiikkimarkkinoilla. Markkinat ovat kerran kuussa ja sieltä voi löytää kaikkea laidasta laitaan eli vintagevaatteista ja koruista tauluhin ja huonekaluihin. Me emme etsineet mitään tiettyä vaan koetimme pitää silmät auki, jos jotain kiinnostavaa löytyisi. Paria juttua mietimme, mutta niistä ei oikein mikään iskenyt sillä tavalla. Isoveli sai kuitenkin omaan huoneeseen futistaulun, kun löysimme AC Milanin joukkuekuvan 70-luvulta ja kuva oli otettu Italian mestaruuden kunniaksi. Tietty kuva oli pienelle miehelle mieleinen kuten myös vanhemmille, sillä se on aika kiva ihan sisustusmielessäkin. 







Torille kannattaa mennä aamupäivällä, sillä puolen päivän aikaan ihmismäärä lisääntyy ja parhaat jutut ostetaan jo heti aamusta. Me olimme paikalla hieman kymmenen jälkeen ja olimme kierrelleet sen mitä jaksoimme lounasaikaan mennessä. Alueella on paljon pieniä ravintoloita ja sitten Mäkkäri, minne meidän matka tällä kertaa vei. Lapsille piti saada äkkiä jotain ruokaa ja muutenkin tarvitsimme hieman vaihtelua ruokavalion suhteen... Kyllä noi hampparitkin maistuu välillä aika hyvälle. Ruoan jälkeen jatkoimme Duomon suuntaan ostamaan Isoveljelle isompi koulureppu ja uudet lenkkarit. Futisteema jatkui sillä uusi reppu oli tottakai AC Milanon reppu... 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti