lauantai 23. helmikuuta 2013

Romantic Torino

Appivanhemmat lupautuivat hoitamaan koko lapsikatrasta sillä välin, kun me pääsisimme kahdestaan pienelle matkalle. Päätimme mennä Torinoon, sillä kaupunkia on kehuttu mm. Lonely Planetin mukaan Pariisin ja Wienin tyyliseksi. Myös lyhyt etäisyys Milanosta houkutteli. Eilen aamulla sitten hyvästelimme mummon ja papan sekä lapset ja lähdimme ajelemaan lumisateessa kohti Torinoa. Milanosta on matkaa sinne vajaa 150km ja koko matka on moottoritietä, joten 1.5t kesti matka ovelta ovelle. Torinossa olin varannut meille Principi di Piemonte -hotellin ja sieltä Bed&Parking -paketin, jotta saimme auton hyvin (ja ripeästi parkkerattua). Seuraavat 24t kuluivat sitten kuin siivillä, kun kävelimme ympäri Torinoa, söimme hyvin monta kertaa ja juttelimme niitä näitä. Tuntui ihan vanhoilta ajoilta, kun meitä oli vain me kaksi...  Ainoa miinuspuoli matkassamme oli sää, sillä eilen ja tänään oli kylmä ja kostea sää sekä saapuessa Torinoon satoi lunta. Onneksi olemme Suomesta niin pieni lumisade ei hetkauttanut. Niin ja pipokin löytyi toki kassista!

Reissu oli todella mukava irtiotto lapsiperheen arjesta, mutta kyllä kotiintulokin oli kivaa. Lapsia tuli ikävä ja erityisesti itse ikävöin pientä Minisiskoa. Olimme nimittäin ensimmäistä kertaa yön poissa vauvan luota. Kaikilla oli ollut mukavaa, sillä kotona odottu reippaat, iloiset lapset. T oli ollut auttamassa täällä, joten appivanhemmat saivat hieman helpotusta täällä lasten kanssa touhuamiseen.


Duomo, mistä löytyy erityinen käärinliina. Liinassa on ristiinnaulitun miehen hahmo ja
 hahmon uskotaan olevan itse Jeesus. Tosi kiinnostava kokemus!




Torinossa on kaksi futisjoukkuetta ja toinen niistä on Juventus.




Kahvilla oli toki pakko käydä. Valitettavasti osui ylihinnoiteltu kahvila ja
 maksoimme kalleimmat kahvit ikinä Italiassa...



Po-joen rannalla.




1 kommentti: