maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pizzalla Bergamossa

Eläintarhasta ajelimme Bergamoon, kun sinne oli vajaa 10km. Bergamo on kuuluisa renessanssi arkkitehtuuristaan sekä kahdesta kaupungistaan.  Città Alta on vanhempi osa vuoren päällä ja Città Bassa on uudempi osa kaupunkia vuoren juurella. Tällä kertaa me tutustuimme vain vanhaan kaupunkiin, minne pääsee funicolarella. Auto kannattaa parkkeerata Piazza Libertan parkkihalliin, mistä on n. 5min kävely funicolareen. En oikein tiedä mikä tuo on suomeksi - ylöspäin menevä ratikka? 






Funicolare vie suoraan Città altan keskustaan ja siitä on hyvä lähteä kävelylle. Olimme varautuneet, että pääsiäisen takia kaupunki on aivan kiinni. Città bassa oli nimittäin todella hiljainen ja saimme ajella tyhjiä katuja pitkin. Hämmästys oli suuri, kun saavuimme ylös... Ihmisiä oli ihan hirveästi liikkeellä, melko lailla kaikki kaupat oli auki ja kahviloissa istuskeli ihmisiä auringonpaisteessa.  Lapset olivat jo aika väsyneitä eläintarhareissusta, joten päätimme kävellä hetken ja sitten syödä jotain ennenkuin palaisimme takaisin Città bassaan autolle. Takaisin tullessa huomasimme pizzadelin tai miksi sitä kutsuisi nimeltä Il Fornaio, mikä oli aivan täynnä pizzoja ostavia ihmisiä ja ikkunasta näkyi aivan uskomattoman herkullisen näköisiä pizzoja. Toki oli pakko ostaa pari ja mennä Piazza Vecchialle niitä syömään... Isovelikin totesi, että tämä on parasta mitä ikinä on syöty! Jälkkäri ostettiin kotiin pasticceriasta, kun Mies kuolasi ihania leivoksia ja pullia ikkunoiden takaa. Syömisen jälkeen palasimme autolle ja hurautimme kotiin.


Miehen oli pakko saada pullaa!


Il Fornaio, Via Bartolomeo Colleoni 3.
Ps. Auton lämpömittari näytti 18 astetta ja tuulettomissa kohdissa olikin superlämmin. Italialaiset olivat vielä uskollisesti Monclerin toppatakeissa ja Uggejakin näkyi siellä täällä. 

4 kommenttia:

  1. Oi, ihania kuvia taas. Kivaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Bergamo <3 Pizzalla kannattaa Bergamon Cita Altassa käydä sen nimisessä ravintolassa kun Franco. Aivan parasta pizzaa siellä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Varmasti menemme vielä uudestaan Bergamoon niin pistetään korvan taakse.

      Poista