keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

a walk in the park

Hotellin aulasta bongasin esitteen Villa Pallavicinosta ja lähinnä sen eläinpuistosta. Totesimme Miehen kanssa, että paikka olisi käymisen arvoinen lasten kanssa ennenkuin suuntaisimme takaisin Milanoon. Kunnon ulkoilu ennen autoilua kuulosti meidän korviimme todella hyvältä... 

Villa Pallavicino löytyi helposti, sillä se on juuri ennen Stresan kaupunkia rannikkotien varressa. Villan omistaa edelleen Pallavicinon suku ja puutarha on auki vieraille huhtikuusta syyskuun loppuun. Vietimme tosi kivan iltapäivän ja lapset saivat juosta vapaana, ihmetellä eläimiä ja leikkiä hetken pienessä leikkipuistossa. Me vanhemmat saimme nauttia kiirettömästä iltapäivästä kauniissa puistossa sekä tietenkin myös kävelystä. 

Villa Pallavicino on aivan ehdoton vierailupaikka, jos on liikenteessä lapsien kanssa Maggiorella. Sunnuntaisin ei näyttänyt olevan muuta kuin pieni kahvila auki, mutta suurimmalla osalla olikin eväät mukana. Me olimme lounaan jälkeen liikenteessä, joten ainoastan jäätelöt tuli syötyä puistossa. Sääkin suosi meitä, sillä vaikka oli se 30 astetta niin aurinko oli visusti piilossa pilvien takana eikä ollut liian kuuma. Kävely ylämäkeen olisi ollut huomattavasti rankempi auringonpaisteessa!

Paluumatka olikin sitten kiinnostava, kun alle tunnin kestänyt matka kestikin mukavat kolme tuntia takaisin Milanoon... Aika moni muukin oli menossa kotiin. 

Isoveljen mielestä pensaskirjoitus oli parasta ikinä...

Kaunista.
Vuohi-, lammas-, peura- ja laama-aitaukseen pääsi sisälle ihmettelemään.

Mietin jo, että miten vaikeaa olisi toteuttaa kuution muotoinen puu tai tämmöiset hienot kaaret...

Bongaa kuvasta hepulin saanut lapsi, joka ei suostu kuvattavaksi. 

Tilaa juosta ja leikkiä.


Via Sempione Sud, 61 - 28838 Stresa


Buona giornata!


5 kommenttia:

  1. Hei, osaatko suositella kivoja sisustuskauppoja tai markkinoita Pohjois-Italiassa? Ovviolla olen joskus vieraillut, kiva ja edullinen kauppa. Mutta mitähän muita sieltä voisi löytyä? Kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti osaa suositella mitään sen kummempia kauppoja. Milanosta löytyy paljon designliikkeitä kuten Kartell jne.

      Poista
  2. Varmaan kiva paikka ;) teettekö kotona ruokaa ollenkaan kun aina näitä ravintolapostauksia???Miten lapset jaksavat istua ravintoloissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tehdään joka päivä ruokaa kotona ja nyt lasten loma-aikana kaksikin kertaa päivässä. :) Kokkailuni eivät ole niin jännittäviä, että viitsisi ottaa niistä kuvia... Tai ei ainakaan niin kauniita! Viikonloppuisin käymme ulkona syömässä joko lounaalla tai sitten illallisella. Lounaalla useimmiten lasten kanssa ja illallisella sitten aikuisten kesken. Ulkona syöminen on edullista täällä ja sitten myös omalla tavalla meille harrastus.

      Lapset jaksavat olla ravintoloissa kyllä ihmeellisen hyvin. Aina on kynät ja paperia mukana, joten jos on tylsää niin voivat piirtää. Useimmiten kuitenkin jutellaan ja sitten tietenkin syödään. Myös motivaationa käytetään jälkkärin tilaamista eli jos osaa olla saa jälkkärin.

      Poista
  3. Todella upean näköinen paikka. Miten ihmeessä saadaan pensaat/puut leikauttua noin upeiksi? Ihania kuvia!

    VastaaPoista