sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Lazy days at the pool.

Kauniit kaakelit uima-altaalla.

Tänään on ollut jännitystä ilmassa, kun kävimme tekemässä pienen ajelun uuteen koulurakennukseen. Ajoreitti piti katsastaa, ettemme aja maanantaina aamuruuhkassa ihan harhaan. Huomenna on nimittäin Pikkusiskon orientation päivä koululla. Tarkoituksena on tavata uudet opettajat ja moikata vanhoja koulukavereita viime vuodelta sekä katsastaa uusi koulurakennus ja tietenkin oma luokkahuone. Toki on myös tärkeää kuulla mitä kaikkea pitää olla mukana, kun koulu alkaa virallisesti pienten osalta. Myös after school -aktiviteeteistä on jotain informaatiota tarjolla. Pikkusiskon tekee hirveästi mieli mennä balettikouluun... eikä vähiten asun takia! Viime vuonna oli tanssia tarjolla esikouluikäiselle eli tämän paikallisen systeemin mukaisesti 4-vuotiaille eli toivoa on. Löysimme koululle ihan helposti eikä matka näin sunnuntaina ollut kovin kummoinen. Tilanne on varmasti erilainen aamuruuhkassa, sillä uuden koulurakennuksen sijainti ei ole meille ihan yhtä hyvä kuin viime lukuvuonna. Muutamalla muulla vanhemmalla oli sama ajatus ja koulun ulkopuolella törmäsimme meidän naapurissa asuvaan Mrs. M:n tyttöjensä kanssa ja Pikkusiskon luokkakaverin Paolon perheeseen. Sattumoisin myös Early years (ts. päiväkoti-ikäisten) rehtorikin kurvasi paikalle ja naureskeli, että onpas täällä innokkaita oppilaita... 

Rentouttavaa.


Bongaa rattaat ja meidän paikka.

Kun arki sitten huomenna alkaa niin ajatukset ovat väkisin kääntyneet vielä viimeiseen lomaviikkoon ja niihin huolettomiin hetkiin uima-altaalla. Tai ei aina niin huolettomiin, kun joku lapsista oli aina hyppäämässä pää edellä altaaseen ilman valvontaa... Yksi tärkeä kriteeri meille oli hotellin sijainnin lisäksi se, että hotellissa on uima-allas ja vielä ulkoilma sellainen. Tivoli Lisboan uima-allasalue ei ole superiso, mutta löysimme sieltä aina paikan ja allas riitti vallanmainiosti meidän tarpeisiimme vaikkei lastenallasta ollut. Isoveli ui kellukkeilla, kun ei uinut vanhemman valvonnassa. Pikkusiskolla oli kokoajan uimaliivi päällä, sillä tämä osittain vesikammoinen tyttö ei pysy vielä pinnalla ilman avustusta. Minisiskokin kävi kokeilemassa allasta äidin avustuksella. Myös uima-altaan palvelut olivat kohdillaan ja tuli syötyä mm. herkullinen salade nicoise sekä nautittua herkulliset drinksut

Uimisesta tulee nälkä...

Nyt on kuitenkin käännettävä ajatukset ihan oikeasti arkeen, sillä huomenna se alkaa...Back to school nimittäin! Eikä tällä äidillä ole vieläkään selvillä mitä on huomisen päivän asu. Apua! 


Buona domenica a tutti!


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Tekisi mieli olla nytkin uima-altaalla... Lomaa odotellessa. ;-)

      Poista
  2. Mitenkàs ensimmàinen koulupàivà sujui? Teillà alkoi tosi aikaisin koulut. Meillà on vielà ainakin viikko lomaa...ehkà jopa enemmànkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutustumispäivä sujui ihan ok - hieman kaoottisesti kylläkin. :D Koulu alkaa virallisesti tosiaan tänään pienten osalta, mutta meidän Pikkusisko aloittaa vasta huomenna 3t sessiolla. Torstaina on eka kunnon päivä, kun kummatkin ovat koko päivän koulussa... APUA!

      Poista