lauantai 26. lokakuuta 2013

Sometimes life is perfect...

Ei voi melkein uskoa minkälainen sää täällä on! Täällä on ihan kesä. Aurinko paistoi koko päivän siniseltä taivaalta ja oli vajaa 20 astetta. Muutamat olivat uskaltautuneet shortseissa liikenteeseen ja ulkona pärjäsi sopivasti pitkähihaisella. Tästä huolimattaa olen tainnut jo pikkuhiljaa sopeutua siihen miten paikalliset pukeutuvat lokakuussa, kun eilen lähdin kauppaan kevytuntuvatakissa... Auton mittari näytti +21.5. Ja nyt pysyi villajakku tiukasti päällä. En siis katso lämpötilaa vain kalenteria. 

Isovanhemmat (ts. appivanhempani) saapuivat tänne perjantaina. Tänään vietimme ensin rentouttavan aamupäivän kotosalla hyvän aamiaisen parissa koko porukalla. Mummo ja Isoveli paistoivat ison kasan lättyjä ja ne maistuivatkin kaikille kahvin kera. Lounaaksi kävelimme meidän lempilounasravintolaan eli japanilaiseen Sushitecaan. Tästä ravintolasta olikin juttua jo jokin aika sitten. Appivanhemmat tykkäävät myös sushista, joten valinta lounaspaikaksi oli helppo. Lounaan jälkeen nautimme aurinkoisesta säästä ja teimme kävelyretken Breraan. Siellä on hauska harrastaa people watchingia eikä kävelykadulla haittaa Milanon normaali hektinen liikenne. Lasten kohokohta oli tietenkin jälkiruokajäätelöt ja mikäs jäätelö on syödessä, kun on kesäinen olotila! Me poikkesimme muutamissa design liikkeissä, sillä kotona olisi paikka uudelle valaisimelle, taululle ja muutamalle I wish&I dream about- huonekalulle. Brerasta löytyy muutama vanhoja design klassikoita myyviä liikkeitä, mutta hinnat ovat myös aikamoiset. Mutta toisaalta olisihan se 70-luvun Barcelona -tuoli aika upea... 

Herkuttelu päivä on päättymässä myöskin herkullisissa merkeissä, sillä kotiapulaisemme T kokkailee ahkerasti keittiössä kevätrullia. Tällä hetkellä ei voi kamalasti valittaa omasta olotilasta, sillä lasissa on drinksujen klassikko eli GinTonic, lapset leikkivät Mummon kanssa, keittiössä häärää pätevä kokki...  Perfetto!

Buona sera!

Terveellistä ja hyvää.... Leväsalaatti.

Minne ne sushit meni...? Nam!


Brerassa näkee vain tyylikkäitä ihmisiä. 

Valaisinpohdintaa.

Sienisato parhaimmillaan.

Syyskukkia.

Taidetta liikkeissä.

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisen näköistä tuo leväsalaatti! :D Varmasti kyllä tosi terveellistä ja kevyttä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi hyvää (ja tietenkin terveellistä)! Kannattaa ehdottomasti maistaa, jos siihen on mahdollisuus.

      Poista
  2. Ihania kuvia ja tunnelmia :) Brera <3.

    VastaaPoista